Recent Posts

    Novelli homo seksi kiihottava tarina

    novelli homo seksi kiihottava tarina

    Hitaasti vesipisarat valuivat pitkin hoikkaa vartaloani tavoittaen kiinteän pyöreän takapuolenikin. Yhtäkkiä havahduin johonkin ääneen ja katsoin taakseni. Siellä oli Kim, hieman minua lyhempi, mutta lihaksikkaampi.

    Hän nojasi seinään ja katseli minua tarkastellen. Aluksi olin hämmentynyt ja en tiennyt mitä sanoa, mutta hän käveli viereiseen suihkuun ja avasi sen. Mitään sanomatta hän otti pois pyyhkeensä, edelleen katsellen minua. Hän astui suihkun alle ja alkoi pestä itseään hitaasti.

    Tunsin kuinka 16 senttinen kaluni alkoi pikkuhiljaa nousta. Aluksi yritin peitellä sitä kääntyen pois päin Kimistä, mutta hän huomasi sen ja vain hymyili leveästi.

    Sitten Kim sammutti suihkunsa ja oli yhtä nopeasti saman suihkun alla. Samanaikaisesti huulemme kohtasivat veden valuessa päällemme. Tunsin reidessäni hänen paksun kalunsa paisuvan ja kovettuvan, joten otin siitä tiukan otteen ja aloin leikkiä sillä. Kim teki samoin minulle ja olin pakahtua siitä mielihyvästä.

    Muutaman minuutin kuluttua Kim laskeutui yllättäen polvilleen ja katsoi minuun kysyvästi tummilla silmillään. Laitoin kädet hänen päänsä päälle ja työnsin sen keskelle lantiotani. Hänen kostea ja lämmin suunsa avasi mitä ihanimman nautinnon kanavan ja ääntelin vaisusti mielihyvän tuskasta. Kun olin melkein laukeamassa, nostin hänet ylös ja polvistuin hänen komean ja sykkivän kalun eteen sulkien sen suuhuni. Pääni nytkyi edes takaisin nopeutuen koko ajan. Hetken kuluttua tunsin käsissäni kuinka hänen kauniit, ruskettuneet pakaralihakset alkoivat supistella ja samassa tunsin lämmintä nestettä suussani.

    Nousin hitaasti ylös hänen vartaloaan pitkin. Huohottaen Kim alkoi runkata minua, aluksi hitaasti mutta koko ajan kiihdyttäen. Tunsin kuuman väreen menevän lävitse ruumiini, nesteeni lensi suihkun valkoiselle lattialle ja katsoin Kimiä syvälle silmiin. Menimme pois suihkusta, pukeuduimme ja lähdimme iltapäivän kaksoistunneille.

    Ennen pukuhuoneesta pois lähdettyäni katsoin Kimiin ja hän katsoi takaisin minuun mitään sanomatta. Lähdin fysiikan tunneille varmuus siitä, että tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi kun tulen olemaan suihkussa yksin En voinut lukea loppuun teki pahaa heterolle.

    Sinun ajatuksesi taisi laukata vähän liiankin villinä: Tälläiset jutut eivät tänne kuulu. Ihan nätti stoori ja piristi kummasti Bi: Se sai aikaan minussa muutaman oksennusreaktion. Jarmo tuli eteeni, nosti jalkani ylös ja asetteli munansa reiälleni. Hetken kiusoiteltuaan Jarmo työntyi varovaisesti sisääni. Muutaman työnnön jälkeen hän alkoi naimaan minua todella kovaa. Jarmon ilmeestä näki hänen nautintonsa, samoin hänen eleistään.

    Olin itsekin täydessä kiimassa. Jonkun aikaan naituaan Jarmo tuli. Leiki sillä aikaa näillä. Valitsin niistä sellaisen n. Sisässäni ei ollut koskaan ollut mitään niin suurta. Rullasin kumin dildon päälle, liukastin sen ja aloin työntämään sitä peppuuni.

    Hetken katseltuaan hän tuli taakseni. Jarmo otti dildon haltuunsa. Hän työnsi sitä kohtuu voimalla peppuuni. Voihkin kivun ja nautinnon sekaisesta tunteesta. Jarmo läimäytti pari kertaa pakaroitani ja kehotti minua rentoutumaan. Hetken päästä tuo dildo oli kokonaan sisässäni. Jarmo alkoi työnnellä sitä edestakaisin vaihtelevin vedoin. Kokeillaan vielä tuota isoa. Jarmo rullasi ison kumin dildon päälle ja siirtyi taakseni. Jarmo kuitenkin jatkoi työntämistä voihkimisestani huolimatta.

    Jonkin ajan kuluttua dildo oli lähes kokonaan sisässäni, jolloin Jarmo alkoi varovasti työntää sitä edes takaisin. Hetken minua dildotettuaan Jarmo veti dildon pois pepustani ja kehotti minua menemään kontalleni. Makasin nyt nelinkontin naama tv: Peppuni oli pystyssä ja täysin avoin. Tunsin itseni tyttöhuoraksi ollessani siinä perse pystyssä odottamassa munaa.

    Asetelma kiihotti minua suunnattomasti. Jarmo oli selvästi kiihottunut dildottamisestani ja rullasi kumin kovana seison munansa päälle. Jarmo alkoi painamaan minua kovaa, eläimelliseen tapaan. Yritin liikuttaa peppuani Jarmon vetojen tahtiin, samalla vilkuillen tv: Vaikeroin ja inisin nautinnosta. Vaihdoimme vielä kertaalleen asentoa.

    Jarmo meni taas istumaan sohvalle ja ohjasi minut kasvot häneen päin päällensä. Ratsastaminen oli kiihottavaa, kun sai itse päättää tahdin ja muna upposi todella syvälle.

    Samalla ratsastaen aloin runkkaamaan munaani. Ei mennyt kauaakaan, kun laukesin. Jatkoin kuitenkin ratsastamista aina siihen asti kunnes Jarmo tuli toistamiseen. En vastannut mitään, sillä olin vieläkin poikki orkustani. Tarinapalaute ei ole käytössä. Tämä on tositarina omasta ensimmäisestä kerrastani miehen kanssa.

    ..

    Como mujeres gordas gratis lesvianas jovenes trios videos porno maduras pelis porno fuerte porno de parejas amateur tube milf porno. con los mejores vídeos gratis negras x videos sexo duro joven porno amateur cumloude gordasputas corridas cara videos peludas videos porno tetazas bidios porno pollones xxx españoles erotico hombres videos porno poprno mujeres corriendose kitty jane anal sexo con viejos tias cachondas porno japones ama de españoles películas porno largos gratis videos hd videos pornos lesbicos sexo con sexo en castellano cunilingus videos folladas torbe vídeos pornos gratuitos jovenes peludas sasha grey videos amateur español chochos rubios desnudos porno tetudas chicos follando sexo con su vecina cachonda porno milf follando pajas transexuales sexo lesbiana web cam amater casero peliculas porno sexo abuelas conos peludos chicasguarras mejor porno romanticos enfermeras porno lesbicos putas lesbianas travesti jaen videos manga porno lesbico gratis de abuelas españolas gratis de porno gordas follando gorda xxx videos porno gratiss mujeres putas video mamada pornosex coño rasurado porno gratis en español chicas porn travesti culazos porno gratis runias 19 actrices del mundo video xxx publico porno videos actrices porno xxx tetas en español sexo con tetas super tetonas españolas free hd gratis porno españa porno gratis chicas buenas xxx rubias desnudas videos xxl pono gratis mujeres putas cachondas web cam amateur videos gratis de despedidas de gratis españoles xxx videos porno con videos porno fiestas petardas follando samia duarte chicas mamando amateur porn videos porno lesbico casero maduras videos maduras espanolas viejas viejos videos trabestis tias con abuelos porno madura tias en la playa porno grati sexo en castellano maduras.

    cumlouder mujeresmasturbandose videos porno de maduras chicas porno morenas x sexo con travestis en español gratis videos xxx videos mamadas jovenes porno hd videos videos porno mujer porno gratis hentay gordasfollando videos morenas ver porno tríos phorno vídeos porno free culos de sexo videopornogratis folladas caseras pollas fayna vergara videos porno españoles erotico trios amateur madre porno.

    cumlouder video porno joven porn bbw amigas lesbianas maduras con gorditas españolas follando blancas cumlauder videos porno en la calle videos porno español en cordoba videos las mas putas mamando polla vídeos de negros xxx videos maduras pollas mamadas porno casero peliculas porno porno hd paginas porno gratis de chinas xxx maduras mejores videos porno amateur porno madre y maduras follando con tetonas porno hd free videos eroticos videos hd rubias 19 los mejores vídeos porno videos porno para chicas desnudas lesbianas follando culonas descargar videos maduras maduras con pollas videos porno videos sexo maduras lesbiana mujeres sexo arabe porno madura tube actrices xxx seso grati como chupar un coño maduras x gratis de travestis españoles chicas espiadas mejores videos porno hd super tetonas peludas viejos xxx caperucita roja porno mujeres folladas hentaies mujeres tetonas chicas porn videos viejas x ver porno descargar videos porno gratis free streaming porn x laura lion paris porn videos porno transex porno gratis samantha bentley negros porno porno madura ver videos porno hentai porno pov hd latinas zorras rubias peludas follando videos amater porno porn espanol porno bisexual español porno hentai manga sexo hentai porno español porno dibujos manga porn interracial videos pornos gratis tetonas pene enorme porno twink porn free video de lesbianas petardas maduras porno de madurasxxx porno de solteras videos porno striptease xxx videos gratis videos de travestis porno vintage orgias gratis vidios de actrices porno videos de lucía videos masajes videos hd xvideos sasha grey ver gratis videos x en accion chicas gratis lesbianas maduras haciendo sexo trans xxx videos porno bisex gorda vídeos porno gratis porno hratis chochos porno americanas porno negros videos de gusto videosexo videosporno maduras sexo lesbiana web cam amater porno morenas follando videos maduras porno masaje con enanos follando en la mejor video sexo porno videos porno lesbianas culazos porno tran sexo xxx conos peludos alexis texas follando follandose muy grandes video descargar videos porno gratis follando viejasfollando anal extremo zorras profesoras videosde sexo entre lesbianas videos masajes eroticos porno hut tias buenas videos porno largos gratis pornotube hd gratis actrices porno completos porno español porno gratis porno maduras videos masajes lesbianas gordas sexo tube videos porno abuelas x masajes videos porno de lisa ann xxx amateur españa masaje anal videos porno libre puta xxx videosx maduras follando videos heroticos videos muy putas videos porno gratis follar hoy nuria tetona xxx manga porno en fiestas videos mugeres desnudas virgenes porno rubias 19 culonas follando con enanos porno españil bajar porno gratis lesbianas peliculas lesbianas pelis porn travesti ponferrada sex tube chicas ardientes porno morena follando chicas sexys amateur x video porno con sexo xxx faking sexp gratis sexo gratis de maduras sex peliculas porno duro mujeresmeando porno pollas monstruosas pajas españolas gratis pelicula porno de viejas jenna jamenson chicas porno gratis videos gratis videos de coños peludos pillados follando videos de maduras x secretaria porno travesti ferrol hombres follando video porno full hd abuelas video de lesvianas gratis mujeres maduras 18 anal gratis negras porno gratis abuela folla a tope madura porn free video pormo alexis texas hd las mas putas rubias peludas culo pajas videos de coño rasurado porno doble penetracion nekane porn espanol transexual videos pornos en hd maduras maduras swinger porno playa poorno videos porno follando playa videos porno porno doble penetracion paris hilton porn hentai hardcore se folla a hombres desnudos tias buenas folladas videos x lesbianas lesbianas xxx videos gratis buen porno madura y hijas follando con videos de putas cumlouder hd videos porno 80 videos putas pornoanal videos de travestis en español en castellano maduras.

    con putas video xxx cumlouder porno hd porn porno cam xxx sex free hombres porno en publico porno gratis lesbianas videos de soltera porno lesvianas jovenes rubuas 19 gratis de viejos ver videos gratis sexotube mujeres videos porno xxx porno de lisa ann videos amateur porno gratis negrasfollando actrices x video de gordas sofia rose videos trans xxx brasileñas porno gratis de sexo con maduras pelicula porno japones porno masage porno en hd enanas porno intercambios de lesvianas jasmine webb porno intercambio porno viejas chupando pollas culonas videos xx secretarias rusas follando vieos porno videos porno culonas videos gratis haciendo pajas gratis porn video porno espa porno casero viejas sexo maduro porno.

    SUOMIDEITTI GAY LIVE PUHELINSEKSI

    Novelli homo seksi kiihottava tarina

    Kun olin melkein laukeamassa, nostin hänet ylös ja polvistuin hänen komean ja sykkivän kalun eteen sulkien sen suuhuni. Pääni nytkyi edes takaisin nopeutuen koko ajan. Hetken kuluttua tunsin käsissäni kuinka hänen kauniit, ruskettuneet pakaralihakset alkoivat supistella ja samassa tunsin lämmintä nestettä suussani.

    Nousin hitaasti ylös hänen vartaloaan pitkin. Huohottaen Kim alkoi runkata minua, aluksi hitaasti mutta koko ajan kiihdyttäen. Tunsin kuuman väreen menevän lävitse ruumiini, nesteeni lensi suihkun valkoiselle lattialle ja katsoin Kimiä syvälle silmiin. Menimme pois suihkusta, pukeuduimme ja lähdimme iltapäivän kaksoistunneille. Ennen pukuhuoneesta pois lähdettyäni katsoin Kimiin ja hän katsoi takaisin minuun mitään sanomatta. Lähdin fysiikan tunneille varmuus siitä, että tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi kun tulen olemaan suihkussa yksin En voinut lukea loppuun teki pahaa heterolle.

    Sinun ajatuksesi taisi laukata vähän liiankin villinä: Tälläiset jutut eivät tänne kuulu. Ihan nätti stoori ja piristi kummasti Bi: Hetero ilman homofobiaa 3. Todella aidon oloinen ja kiihottava tarina,mutta liian lyhyt Uusi ja pidempi pliide! Olet todella hyvä kirjoittaja ja tavoitat sellaisia sävyjä joita kaikki eivät näe.. Vastaa alkuperäiseen viestiin Poikien kesken Lukion ensimmäisen luokka-asteen liikuntatunti oli juuri lopuillaan ja lähdimme luokkakavereideni kanssa pukuhuoneisiin. Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi.

    Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä. Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia. Ei koske tutkimuskutsuja sekä osto- ja myynti-ilmoituksia. Viesti on mainos tai massapostitus. Viesti ei liity aiheeseen, tai ei ole suomea tai ruotsia.

    Lisätietoja merkkiä jäljellä. Oliko keskustelusta sinulle hyötyä? Olet alle 18 vuotta. Tämän keskustelupalstan sisältö ei ole lapsille sopivaa. Voit myös siirtyä Suomi Siitä, että olen vanhemman miehen panoleluna, että elämäni tarkoitus on hänen tarpeidensa tyydyttäminen. Sovimme Jarmon kanssa tapaamisen hänen asunnolleen. Olin uskomattoman jännittynyt soittaessani ovikelloa. Oli alkukevät ja ilma oli jo melko lämmin. Lehdet olivat alkaneet jo puskea läpi koivun oksista tuoden toivoa synkän talven jälkeen.

    Päivällä olin aloittanut jo valmistelut tapaamistamme ajatellen. Olimme Jarmon kanssa sopineet, että sheivaisin kaikki karvani. Lisäksi minun oli tehtävä suolihuuhtelu. Toimenpiteissä meni kauan aikaa, mutta olin tyytyväinen tulokseen: Karvattomuuteni ja puhdas peppuni kiihottivat minua jollain kierolla tavalla. Jarmo tuli avaamaan oven. Hän oli keski-ikäinen, pitkä ja hieman ylipainoinen.

    Jarmolla oli yllään t-paita ja farkut. Tervehdimme ja menimme peremmälle. Juttelimme hetken, kunnes Jarmo johdatti minut olohuoneeseen. Olohuoneessa oli iso sohva, jota vastapäätä oli taulutelevisio. Jarmo laittoi televisioon pyörimään homopornoa. Jarmo istui alastomana sohvalla jalat tukevasti auki. Hieman epäröiden lähestyin Jarmoa ja aloin runkkaamaan häntä. Vähitellen Jarmon kalu alkoi paisui täysiin mittoihinsa.

    Runkkasin häntä vaihtelevalla tahdilla, välillä kiusoitellen terskaa. Hän rullasin kumin kovan kalunsa päälle. Vaihdoimme katseita ja tiesin, mitä minun tulee tehdä. Menin polvilleni sohvan eteen Jarmoa vastapäätä ja otin munan suuhuni. Aikani imettyä Jarmo nousi sohvalta seisomaan. Hän lämäisi minua pari kertaa naamalle munallaan ja lopulta livutti sen takaisin märkään suuhuni.

    Jarmo alkoi naimaan suutani painaen munansa yhä syvemmälle ja syvemmälle nieluuni. Se sai aikaan minussa muutaman oksennusreaktion. Jarmo tuli eteeni, nosti jalkani ylös ja asetteli munansa reiälleni. Hetken kiusoiteltuaan Jarmo työntyi varovaisesti sisääni.

    Muutaman työnnön jälkeen hän alkoi naimaan minua todella kovaa. Jarmon ilmeestä näki hänen nautintonsa, samoin hänen eleistään. Olin itsekin täydessä kiimassa. Jonkun aikaan naituaan Jarmo tuli. Leiki sillä aikaa näillä. Valitsin niistä sellaisen n. Sisässäni ei ollut koskaan ollut mitään niin suurta. Rullasin kumin dildon päälle, liukastin sen ja aloin työntämään sitä peppuuni. Hetken katseltuaan hän tuli taakseni. Jarmo otti dildon haltuunsa.

    THAI GAY HIERONTA VAASA MISS GINA PORNO