Recent Posts

    Suomi kaluja pk homoseksuaaliseen seuraa

    Saat minusta olla mitä mieltä tahansa uskonnoista, mutta voisitko silti lopettaa jo aiheesta kirjoittamisen, jos et asiallisesti osaa niitä kritisoida? Kirjoituksesi ovat kaukana olleet asiallisesta. Jos minulta kysytään avioliittoon saa mennä kuka vaan ja erota myös.

    Rakkaus on aina kaunis asia ja moninainen. Joten en todellakaan vastusta avioliittolakia, enkä ole vastustanut. Joten voitko jo antaa aiheen olla sekä ymmärtää etten ole kyseinen henkilö? En myöskään Suomi Joskus kurkkasin keskustelujen tasoa, muttei ole minun paikkani. En muutenkaan ole jäsenenä foorumeilla paitsi täällä. Jaahas, joulun friikkisirkus senkus vaan jatkuu ja aaponeiti kilahtelee pahemmin kuin Vegasissa koskaan.

    Milloin siihen sekakäytön pilaamaan rusinaasi menee, etten ole Raver? Kun jotain saat päähäsi, se on ainoa oikea totuus. Näin se on aina ollut.

    Voi voi, tuo vaan on surullista. Itse tiedän kuka olen ja millä profiililla olen Qruiserissa ja se ei ole tuo. Sinun aliaksesi täällä aina huomaa illan mittaan hyvin selkeästi. Ne vaihtuvan sitä mittaa kun viinapullo tyhjenee, lääkkeitä ja muita aineita kuluu. Enää kun ei aaponeiti lappi aliaksella voi kirjoittaa mitä vaan, on pitänyt keksiä uusia aliaksia.

    Tai no, kohdallasi ne ovat sivupersoonia. Miten te kaikki mahdutte samaan päähän? Tuleeko useinkin tappelu kuka saa olla haukkumassa tällä kertaa netissä?

    Ja mitenhän toisen foorumin asiat tänne liittyvät? Eivät mitenkään, mitä nyt meidän pikkuinen juorukellomme vaan haluaa todistaa typeryytensä tällä käytöksellään. Aloittajalle, surullisinta on, että on aapo lapin kaltaisia homoja pilaamassa teidän maineenne aivan lopullisesti. Ja hänen kanssasisariaan täällä on paljon, jotka ajavat samaa agendaa, eli suvaitsemattomuuden nousua homoja kohtaan, jotta voivat ulista, kun ei meitä hyväksytä millään. Ainoastaan surullista onkin sinun raverpiipinki tapaus, joka ei ole pitkään aikaan tiennyt kuka edes onkaan ja millä kaikkilla someissa milloinkin postailee milläkin nimellä ja ei se ole naurun asia ainakaan sinulla, vaan kaikkilla meillä muilla, koska me kaikki tiedämme sinun useat feikkifrrikit nimesi: D Voit ihan hyvin jatkaa tuota valheidesi sarjaa jos sinulla ei muuten seiso: D Ainoastaan itsellesi valheltelet: Oho että oikein huomaat minun aliaksia ja miten se oikein tapahtuu????

    No palaan myöhemmin katsomaan mitä kivaa olet taas illan iloksesi valehdellut: Kauanko meinaat toitottaa tuota " ole raver " mantraasi? No nyt taas oletkin qruiserin käyttäjä ja aikaisemmin kerroit, peepingtommi1 D No kuka nyt uskoisi tuollaista ja lisäksi kun raukalla on tapana haukkua kaikki jotka kritisoi hänen älynväläyksiään pedofiileiksi ja kaikeksi muuksi taivaan ja maan välistä: Paha postata toisen puolesta: Ei ole Raver tililini, enkä Myyrmäessä vieläkään asu.

    Nämä 2, pedofiiliksi haukkumisen lisäksi, vaan ovat ne mantrasi, joihin ihan yksin uskot, vaikka totuus on toinen kummassakin tapauksessa. Sinähän se täällä haukut kaikki, joista et pidä ja yhteen hetkeen pedofiilikortti oli lempikorttisi, kuten tästä näkyy, eli aapo toitottaa lempiaiheestaan: Siinä ihan vaan muutama poiminta aapon heittämistä syytöksistä, joita siis löytyy sivukaupalla. On todella terve tapaus tämä neiti aapo lappi juu.

    Oikein hienon kuvan antaa homoista kaikille. Miten nuokin koskevat sinua, koska omien sanojesi mukaan et ole raver etkä myyrmäen tommib ja et edes tunne heitä!!!! Siis kun et ole se edes niin miksi puutut hänen asioihin? Vai tunnistaako sinun aivosi loput nuo profiilit sittenkin omiksi?????

    Olet viestitellyt siellä alunperin asialliseen sävyyn ja käytiin jopa keskustelua. Sitten naps ja rupesit samantien haukkumaan sekä yksityisviestein, että ilmoitustaululla. Ja sama toistui monta kertaa. Ja Qruiserissa olet yksityisviestillä toitotit yhden päivän kokonaan miten suku tulee kostamaan, koirat pitää lukita viereiseen huoneeseen jne ihan ilman mitään provosointia ääni kellossa vaihtui. Muistan vielä hyvin miten jaksoit kehuskella pitäneesi niin helvetin suosittua blogia, kun kerroin bloggaavani.

    Aina piti sinulla olla kaiken suurempaa kuin muilla. Ja tuosta on about v. Siitä asti olet kurkussani ollut kiinni jokaisessa mahdollisessa paikassa. Ja nyt yhdistelet minua keneen sattuu, ihankuin minut tuntisit muka. Et tiedä mitään minusta ja tuolloin asuinpaikkasi oli Lappi.

    Joten taas jäit valehtelusta kiinni tapasi mukaan. Siinä tarinan todellinen tausta, jonka aapo kiistää, jotta hän näkyisi mahdollisimman edustavassa valossa. Kun hänen pitää olla paras, aina oikeassa ja vain hän saa haukkua muita. Häntä ei saa haukkua eikä eri tavalla asioista saa ajatella, tai saat paskaa niskaan. No pakkohan on oikaista ettei se noin tapahtunut, vaan sinä aloitit jankutuksen että se " kaverini" on hakkeroinut minun gmail s-postin ja qx käyttiksen jne D ainoastaan bear pääsi järkkämmään bannit gillar käyttikselle omilla valheillaan ja selityksillään, oli tehnyt ilmiantoja useilla eri käyttiksillä joka tuli ilmi ip-numeron muodossa koska ne kaikilla olikin sama, siitä olikin pitkä keskustelu qruiserin ylläpidon kanssa ja palauttaa samaa käyttistä ei voitu koska sen kaikki tiedot olikin poistettu ja qx tarjosi mahdollisuutta uuten, mutta en teidän kahden takia tehnyt uutta ja te olette aika ajoin tehneet ilmiantoja "muka" minun käyttiksistä ja eihän ole oletkaan minun sillä en postaille mitään qruiserissa: D En ole koskaan pitänyt blogia, itse olet kertonut pitäväsi blogeja surkealla menestyksellä.

    No jos näin suoraan sanon taisit nyt täydellisen tarkaan tunnustaa olevasi se qruiserin peepingtommi ja se vanha suomi Valehtele nyt taas lisää: D Tein ylläpidolle ilmoituksen juuri siinä vaiheessa, kun rupesit väkivallalla uhkailemaan, kuten täälläkin olet tehnyt useaan otteeseen.

    Ensin torjuin tilisi ja sain olla hetken rauhassa. Seuraavaksiaikaan aloitit jatkuvan haukkumiseni ilmoitustaululla ja tähän ylläpito kyllästyi ja sait bannit.

    Teit uuden tilin, aloitit saman menon ja taas tuli lähtö, kun ylläpito kypsyi jatkuvaan riidanhaastamiseesi. Sinusta ei todellakaan kenenkään tarvinut mitään valehdella.

    Joka ilmoituksessa, jonka ylläpito sai, oli linkki viestiisi tai postaukseesi ilmoitustaululla, jotta saattoivat tarkistaa asian. Joten turha väittää niiden olleen perättömiä: D Ai oikein ruinasit ylläpidolta ilmoittajan tiedotkin? Niin paljonko vitutti useat bannit? Nehän sai siis Pellenperkele, Pellenperkele jossa oli sama kuva kuin aiemmassa , Gillar, Waltheri esmes. Kas kummaa, taas jäit valehtelusta siis kiinni. Minulle kyllä kehuskelit pitäneesi blogia, jossa oli tuhansia vierailijoita päivässä.

    Eli tarkoituksesi valehtelulla oli vain pistää paremmaksi. D Hienoa, kun tunnustit. En pitänyt surkealla menestyksellä, kun niitä pidin omaksi ilokseni: En ole missään vaiheessa sanonut olleeni täällä tuolla nimimerkillä, jonka Astro, kuten kaikki hyvin tiedämme, on rekisteröinyt.

    Eli hän on voinut jo aiemmin olla täällä samalla nimimerkillä. Heti sen sijaan kun tänne rekisteröin nykyisen tilini, olet koko ajan ollut kimpussani. Eli valehtelit asuinpaikkasikin Qruiserin profiilissasi. Olipa yllätys, kun joka profiilisi aina olikin eri paikasta. Kehuit myös esiintyneesi siellä ghanalaisena kerran. Taitaa Lapissa olla vaan aapon diilerin mökki, jossa aapo käy aina vetämässä pään sekaisin kaikella mahdollisella: D Eipä ole naps naps käynyt kallossani, noiden mudien kalloista en tiedä.

    Astrolla ainakin kovasti kilahteli ja kummasti kirjoitti samalla tavalla kuin Aapo Lappi ja aina samasta aiheesta. D Ja miksi väität minun asuvan Myyrmäessä, jossa en asu? Eikö paksuun rusinaasi mahdu etten asu siellä?

    Onko asuinpaikkani selvittäminen uusi pakkomielteesi? Sinullahan niitä tunnetusti riittää: D Ja taas aaponeiti jäi lukuisista valheista tapansa mukaan kiinni. Ja miksi käyttäisin tommib nimimerkkiä?

    Kun ei sovi nimeeni, niin miksi tekisin tuollaisen nimimerkin, jolla ei ole mitään tekemistä kanssani? Paitsi sinun mielestäsi tietenkin: Ja tässä vaiheessa on asiallsta monennenkohan kymmenennen kerran kysyä aapolta liian vaikeat kysymykset: On väärä kaupunki btw -Mitä saat tästä irti? Ikää sinulla omien sanojen mukaan on 57v. Mikset käyttäydy sen mukaan? En ole alunperin sinua mitenkään provosoinut vaan aloitit yht'äkkiä armottoman hyökkäyksen kimppuuni ilman syytä.

    No naps naps naps ja vielä kerran naps kuten nytkin naksuu vain lisää valheita sinulta. Kyllä olet halukas jatkamaan valheitasi, luuletko todellakin kukaan uskovan sinunlaistasi megavalehtelijaa, johan olet osoittanut useasti kuinka luotettavasti jatkuvasti käännät kelkkaasi ja tarinat qruiserista ja suomi Kaikkihan sinun mielestäsi kirjoittavat samalailla kuin minäkin nyt joulun aikana olet tainnut löytää minulle jopa 3 uutta aliasta: Siinä herran luotettavuus onkin ja useissa kieltämisissään.

    No mitä saat tästä kun jatkuvasti valehtelet? Ja kuten aina, et osannut vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin, jotka olivat täysin asiallisia. Sen sijaan osasit tapasi mukaan syyttää siitä, tästä ja tuosta. Ja vastasit vain kysymyksellä, kun et osaa noihin vastata.

    Voi voi, miten surullista, että elämäsi on noin tyhjää että tällaisella paskalla pitää sitä täyttää: D Harmittaako noin paljon, kun totuus koko asiasta tuli ilmi? Tuossa ei ollut mikään valhetta. Totuus tekee kuulemma kipeää ja sinuun se näemmä sattui kovaa. Luuletko kenenkään enää uskovan juttujasi, joita levittelet täällä koko ajan? Valehtelet koko ajan ja syytät toisia milloin mistäkin. Ja ennenkaikkea, luuletko ketään edes juttusi kiinnostavan paitsi itseäsi? No tässä hiukan sinulle omaa lääkettäsi siis jäät taas valehtelustasi kiinni tapaasi mukaan " Nehän sai siis Pellenperkele, Pellenperkele jossa oli sama kuva kuin aiemmassa , Gillar, Waltheri esmes.

    Sinulla ei taida seisoa ja mälli ei lennä jos et saa valehdella ja levitellä perättömiä minusta: No otetaan tämä Pellenperkele jossa sama kuva kuin tossa Pellenperkeleessä, olisi todellakin kummaa jos kuva ei olisi sama, mutta sitähän sinä pipipää et tajunut sillä halusit saada minulle yhden käyttiksen lisää, todella luotettavaa sinulta ja luontevaa, no se plus tarkoittaa että sinut on estetty esim.

    Sellainen paskakasa tämä tommi b aliakset peepingtommi1 ja raver samassa persoonassa on kilahtelee ja naksuu naps edelleen, kun aikoinaan estin sen seköpään viestit jne. Ei tullut mitään totuutta vaan vain sinun valheitasi joita levittelet qruiserissa nimellä raver: D Tässä vastaan sinun kysymyksiin..

    Sinähän jatkuvasti levittelet lisää valheita ja minä vastailen sinulle totuudella joka ei miellytä sinua, koska totuus on sinulle tuntematon asia. On väärä kaupunki btw Valitettavasti olet itse kertonut asuvasi myyrmäessä ja monessa somessa olet ilmoittanut vantaan myyrmäen kotikaupungiksi. No miksi edelleen jatkat jankuttaa ettet ole tommi b, olet puhunut itsesi liian monta kertaa pussiin ja kirjotustyylisi täydellisesti sama kuten ikä, harrastukset jne..

    D ja molempien idoli Tori Amos joka on ihan täyttä paskaa.. Joten ravertommipiippari jokaiselle on selvää että olet vain sairas päästäsi. Ja taas totuudessa haisee paska, kuten aapon kohdalla aina: D Et vaan kehtaa siis tunnustaa muita, kun käytös oli ala-arvoista ja kirjoitustyyli identtistä.

    Ja jokainen jännästi hyökkäsi heti kimppuuni ilman mitään provosointia. Olet sitä ihmistyyppiä, jolla pitää aina olla se yksi maalitaulu, jota haukkua, muuta selitystä en tähän keksi.

    Miten ihmeessä Qruiserista ensin saa Pellenperkele kenkää, seuraavassa hetkessä on Pellenperkele samalla kasvokuvalla? Aika jännä, pöllittiinkö ruma kuvasi muka? Ja nämä olivat eri profiileja. Blokkasin molemmat ja luulin tilanteen tällä rauhoittuvan. Sitten alkoikin paskan lennätys ilmoitustaululla urakalla. Viestit meni ylläpidolle ja herralle kenkää taas kerran. Ja sama toistui yllättäen parilla muullakin profiililla, kuten Waltheri tarkalleen samoin sanakääntein ja myös yllättäen lopputulos oli samanmukainen.

    Jospas sen vesimelonin tunget turpaasi, kun se sinne hyvin mahtuu ja olet taas pari päivää siellä hoidossa, niin rauhoitut: Tekikö noin kipeää lukea totuus Qruiser historiastasi, jonka siellä kaikki tietävät tasan tarkkaan? Se on sentään totta, että käskit suksimaan vittuun, tosin ilman mitään provosointia edes. Ja ylläpidolle nekin viestit meni ja siinä oli lisäsyytä potkuillesi.

    Ei ylläpito ketään potki aiheetta pois, sitä sinun on turha väittää. Tuossa oli totuus, ikävä kyllä, ja se näemmä sattui turhan kovaa pikku aaposeen, joka tumputtaneena jäi sinne makailee. Joka ketjussa, jossa riita alkaa, se alkaa sinun toimestasi ja levittelemistäsi valheista. Vaikken sinua edes mainitsisi ketjussa, ei mene montaa tuntia niin siellä olet minua haukkumassa. Näin on käynyt tooooodella monta kertaa ja sen kaikki näkevät täällä.

    Joten puhuit itses pussiin taas. Eli miksi sinulla on pakkomielle haastaa koko ajan riitaa jokaisessa ketjussa??? Olet väittänyt minua eläimiinsekaantujaksi, hulluksi, lasten raiskaajaksi ja vaikka miksi, vaikka kaikki ovat valhetta. Joten jo tässä nähtiin sinun valehtelevan koko ajan ja levittelevän perättömiä juoruja, jotta saat vain mustamaalattua minua. Se, että olen muissa someissa, ei tarkoita että olen niissä samalla nimimerkillä kaikissa.

    Silti pakkomielteisesti googletat minua ja syytät minua milloin keneksikin. Yhä edelleen en ole Tommi B kuin sinun päässäsi. Nimeni ei ole Tommi, etunimi ei ala edes T: Mistä tämän olet päähäsi saanut, en tiedä, eikä kiinnosta.

    MIssä olen kertonut asuvani Myyrmäessä? Ja missä muissa someissa? En ole täällä kertonut missä asun ja mitä muita someja käytän ei edes kuulu sinulle. NIissä, mitä käytän, lukee oikea asuinpaikkani, enkä sitä ole täällä paljastanut. SINÄ se sitä täällä jankkaat. Ja sitäpaitsi mitä se edes kuuluu kenellekään tai mitä se kuuluu tänne missä asun? MItä sillä tiedolla teet?

    Miksi edes haluaisit sitä levitellä? Qruiserissa kotipaikkasi oli Lappi ja kuulemma se oli valhetta. Tämän jo myönsit täällä. Joten miten voit kiistatta tietää missä asun, kun itse valehtelit jo asuinpaikkasi profiilissasi? Miksi minun pitäisi myöntää olevani joku, joka en ole?

    Sinä se tätä asiaa koko ajan vittu jankutat, vaikka miten sanon sinulle, että on väärä mies kyseessä.

    Muttei mene perille, kun herra on päättänyt olevansa oikeassa ja tietävänsä minusta kaiken: D Vaikket tiedä minusta mitään todellisuudessa. Mihinhän muihin viittaat taas? Ja missä täällä lukee minun olevan Tori Amos fani? Mistähän tiedot on peräisin ja millä perusteella liität minuun? Lempiartistini nyt vaan kun ei Tori Amos ole, tiedän artistin kyllä. Hollannissa en ole käynyt kuin kerran ja oli liian kallis maa makuuni. Silloin olin kaverini kanssa ihan lomamatkalla Amsterdamia katsomassa.

    Tiivistettynä, jos vaikka ymmärtäisit. Valehtelet minusta minkä ehdit ja väität minun aina aloittavan valehtelemisen sinusta.

    Sinä se joka ketjussa todistettavasti aloitat riidan ja vedät minut ketjuun mukaan tahtomattani oikomaan syytöksiäsi. Ja tästä syytät minua. Lisäksi et muka mustamaalaa tmv minua täällä julkisesti? Miksi ylläpito sitten on poistanut asiattomia tekstejäsi, joissa et muuta tee kuin hauku? Etenkin ketjuissa, joissa en sinua edes ole maininnut. Ja mitä muihin someihin tulee, et tiedä mitä käytän ja millä nimellä, joten turha tätä korttia takoa pöytään ranne kipeänä.

    Samaten ihmetyttää miksi asuinpaikkani pitäisi olla julkinen tieto? Kenelle se kuuluu täällä? Mitä tiedolla kukaan tekee edes mitään? Ketä asia edes kiinnostaa? Ketä myöskään kiinnostaa missä muussa somessa olen paitsi sinua? Mikset vaan oikeasti voi vaan jo lopettaa ja jättää minua rauhaan? Eikö se olisi helpointa? Koska et tähän pysty, voi tästä päätellä sinun saavan tästä tyydytystä tai täydennät tyhjää elämääsi tällä ja minut olet valinnut Bear Nickin kanssa maalitauluksi, joiden syytä on kaikki omat mokasi.

    Kyllä sinun elämässäsi ei ole muuta kuin valehtelua aamusta iltaan ja joka ikinen päivä: Sinuna en asiasta huutelisi, kun jäit taas valehtelusta kiinni: D Jos elämäsi on niin tyhjää, että on pakko täällä toisia vainota, hanki harrastus.

    Ainoa joka on jäännyt kiinni valehtelusta olet sinä, minä en voi jäädä sellaista kiinni koska en valehtele. Etköhän sinä itse ole se vainooja jopa alat vastailee nimittelyillä ja valheilla sellaisiin minun postauksiin jossa sinua ei edes mainita, siis sinun elämäsi onkin valehtelun lisäksi vainoaminen ja omien vanhojen profiilien ja viestien kieltäminen, aika kurja harrastus tuo sinulla on, taitaa olla ihan sinun elämän tapasi: D Yritä nyt uskotella itsellesi lisää uusia valheita ; Olen varman että tulevaisuusessa tulet kieltämään myöskin tämän hetkiset profiilisi: Tässä sinun käsialanäyte mallia qruiser: Miksei paksuun kalloosi mene, etten ole ko henkilö?

    Siihen missä asut, olet itse kerrtonut asuneesi myyrmäessä ja sitten kerroit asuvasi vantaalla ja sen jälkeen taas tapaasi mukaan kielsit senkin: D Miten jaksat vieläkin valehdella vaikka jäät jatkuvasti kiinni niistä. Kyllä me kaikki suomi Pellenperkele ja Pellenperkele profiileissa, jotka olet omiksesi tunnustanut, oli Lappi merkitty asuinpaikaksesi.

    Ja nyt kiistät asian. Eli jäit taaas valehtelusta kiinni. Ja kyllä olen sanonut Vantaalla asuneeni ja Myyrmäessä käyneeni, mutta noista on jo vuosia. Väännä nyt tapasi mukaan asia miten se täyttää omat tarkoitusperäsi. Mikä pakkomielle sinulla on asuinpaikastani?

    Miksi sen pitäisi olla julkista tietoa, kun en siitä halua julkista tietoa? Juuri sinun takia profiilini täällä on ja pysyy tyhjänä, koska heti revittelisit noita tietoja joka paikassa ja käskisit kaikkia hakkamaan minut, kuten olet jo täällä tehnyt. Ja tämä touhu on sinusta tervettä ja normaalia. Itsehän teet sitä koko ajan ja jäät kiinni: D Pata kattilaa soimaa: D Koko netti kyllä tietää mikä olet naisiasi.

    Katkera juoruämmä, jolla ei ole elämää eikä edes munaa jättää toista rauhaan. Sensijaan käytöksesi täyttää vainoamisen kriteerit ja siitäkin tuli tuomittavaa vuoden alusta.

    Sinähän se koko ajan yrität linkittää minut eri profiileihin, kuviin ja julkistaa yhteystietoni. Miksi tietojeni pitäisi lukea täällä, kun ne eivät kenellekään kuulu tai edes ketään sinun lisäksesi kiinnosta? Saatko jotain nautintoa toiminnastasi ja kiusaamisestasi tai siis vainoamisestasi?

    Etkö todella tajua miten sairasta käytöksesi on ja kirjoituksesi myös? Olipa kilahdus mallia naks naks napsahti ; Tapaansa mukaan raverpiipittäjä valehtelee suu vaahdossa ; Jaa se laki taisi tulla voimaan Suomessa: Venäjällä, Kiinassa, Yhdysvalloissa tai Espanjassa?

    Menetkö hakkamaan Putinin käsiväskylläsi vahvistettuna Setan erikoisjoukoilla, kun ne ovat niin sinun mieleisiä oikeuksien puolustajia ; Obamakin varmaan pikapuolinen muuttaa bunkkeriin kun kuule että raverpiippari on liikkeellä Setan porukoiden kanssa pistämässsä Suomen lait kunniaan ulkomailla ; Miksi sinun pitää valehdella tuokin että pellenperkele ja pellenperkele olisivat eri profiileja?

    Minä näin silloin qx käyttäjänimesi näin peepingtommi-: D miinus merkki perässä tarkoittaa että olit minun estolistallani ; Jo sekin että näit minut pellenperkele ja pellenperkele tarkoittaa, että et ole estänyt minua ; josta kovasti jaksat vaahdota täällä jne.

    On se surullista miten viinalla ja napeilla olet aivosi tuhonnut lopullisesti näemmä. En valehtele, suu ei vaahtoa sinulla vaahtoaa ihan muu paikka onnesta kun pääset valehtelemaan ja haukkumaan enkä ole raver. Taas oiotaan vainoajan pakkomielteisiä valheita. Kun et osaa minua vieläkään jättää näemmä rauhaan, niin on pakko päästä valehtelemaan ja haukkumaan lisää. Muuten elämäsi olisi kovin tyhjää. Miksi menisin toimimaan noin? En käytä käsilaukkua, onko sinulla hyviä merkkisuosituksia?

    Sinähän seuraat viimeisintä laukkumuotia kuulemma ja aina on setä Moonika Espanjan kadulla ja näky on kamala: D Ja miksi sotket minut nyt Setaan? Olen Setasta tietoinen ja hetken ollut toiminnassa mukana, muttei ollut minua varten tuo järjestö.

    Haluat vain kiistää useat bannisi väittämällä niitä eri profiileiksi. Ymmärrän kyllä, onhan se noloa saada lukuisat bannit ja ulista täällä miten paljon Qruiser menettää ansiostasi jäsentuloja, kun et kultajäsenyyttä enää osta. Olet ihan itse tämänkin kerotnut täällä. Olet niin paljon valehdellut, etten tuohon selitykseen usko. Opettele puhumaan totta ja hanki luotettavuutta, niin ehken tuo selitys menisi läpi. Olet ihan itse uskottavuutesi vienyt, joten syytä vaan ihan itseäsi, ettei selitys mene läpi.

    Joo saattoi olla pienellä, jaksa kaikkia tempauksiasi muistaa. Näin sinun olevan jäsenenä, näin tekstit ilmoitustaululla, koska ne ovat julkisia. Kyllä siellä osan näkee vaikka torjuukin toisen. Estin viestisi ainakin, koska ne menivät aivan sairaiksi. Seliselivalivali, kerro nyt lisää valheita aikasi kuluksi.

    Uskottavuutesi kun on jo mennyt. Jospas nyt olisit saanut tyydytyksesi, etsisit vainoamisellesi uuden maalin ja jättäisit minut vihdoin ja viimein rauhaan?

    No eipä sinulla ollut munaa kertoa millä nimellä silloin huseerasit qruiserissa: No minäpä kerron sen: Sinulla ei ole uskottavuutta ikinä ollutkaan: Onhan se sinun mielestäsi sairasta, kun tulit torjutuksi ja käskin painua vittuun häiriköimästä: D Siis oijot omiasi valheita uusiksi valheiksi, se hauska harrastus sinulla: D Juu yhden bannin olen saanut ja sekin oli bearin ansioita ei sinun reppanan, ainoastaan olet mennyt itkuvirsiä väntelemään ja valehtelemaan ylläpidolle niistä profiileista joita olet luulut minuksi: Mutta sinun peepingtommi käyttis bannattiin käytöksesi takia heti alkuun ja tulit heti uudestaan takaisin ja kukaan ei edes viitsinyt ilmiantaa sinua ja lopuksihan kävikin niin että isoturpa peepingtommi alkoikin ilmoitutaululla ja keskusteluissa uhomaan homorasistisilla kommenteilla jolloin lensit taas pihalla kesän lopulla ja saman vuoden lokaakuussa olitkin nimellä raver takaisin ja samalla kotisivunkuvalla joka komisti aikoinaan peepingtommin sivua: Onkin vain ajan kysymys koska raver on historiaa: D Ymmärrän että sinun sairas pääsi tajuaa sen verran ettet halua sinun vanhojen qx ja suomi No miksi et kerro mikä oli sinun käyttäjänimi qruiserissa, onko liian paha pala?

    Etkö sitten ollut qruiserissa nimellä peepingtommi? Luuletko itselläsi olevan uskottavuutta, kun katsoo kirjoituksiasi taaksepäin? OVatko olleet hyvän maun mukaisia ja asiallisia?

    Ja jälleen kerran ei ole kuin sanasi asiasta: Se olit kyllä sinä: D Vai riittikö pahimmillaan pari päivää tapauksessasi? Yhdet sain, selvitin hyvässä hengessä asian ylläpidon kanssa ja se episodi oli siinä.

    Itse vaan teit aina uuden aliaksen. Missähän niin on käynyt? Itse rupesit syyttä suotta haukkumaan, vaikka olin kuulumisia kysynyt enkä mitään muuta. Senkus kiistät vaan totuuden jos haluat, noin se joka tapauksessa meni. Sen jälkeen sainkin lukea kaikenmaailman valheita itsestäni. Ai oikein ylläpidolta ruinasit tiedon, kuka on ilmiannon tehnyt? Niin alas piti vajota sen sijaan, että olisit miettinyt käytöstäsi?

    Tämä kertookin todella paljon sinusta ihmisenä. Kaikelle pitää löytyä syyllinen, joka et ole sinä. Ja mitä itkuvirsiin ym. Silloin jo aloitit jatkuvan vainoamisesi, haukkumisesi ja riidankylvämisesi, joka on nyt tänne siirtynyt, kun Qruiserista muuten ylläpito puuttuu asiaan ja menee kultajäsenyys hukkaan: D Kovaan ääneenhän täällä uhosit jo miten Qruiser kaatuu, jos et ole maksavana jäseneneä siellä ja miten menettävät ansiotuloja takiasi niiiiiin kamalasti: D Mitäs näille profiileillesi tapahtuikaan, jotka aina kiistät, vaikka ovat yleisessä tiedossa olevia omiasi: Enpä itse asiassa Qruiseria käyttänyt pitkään aikaan ennenkuin sinne tilin tein jokin aikaa sitten.

    Mutta nimi on väärä ja omaasi en halua edes tietää. Riittää, että jossain edes saa olla rauhassa sinulta: Katsos kun ainoa, joka ei tajua ajan muuttavan asioita, olet sinä. Sinusta mikään ei muutu, ei edes ihmisen elämäntilanne. Sinun asenteesi tunnetusti on, että jos kerran olet työtön olet aina työtön. Kerran sairastut kuumeeseen, olet aina kuumeessa. Jos sinun rusinassa olisi järkeä edes jyvän verran, tiedämme toki ettei ole, jättäisit vanhat asiat taakse.

    Osaat olla vain se surullisenkuuluisa Qruiserin ja Suomi Pistä nyt linkit missä ilmenee ne "uhkaukset ja suun muut mitä olet valehdellut". En ruinannut mitään nimiä qx: Kostonhimosi tulee tästä kirjoituksestasi esiin: Parasta olisi jos sinun soppatorvesi joku sulkisi: D Tuollaisia runollisuuksia ja kohteliaisuuksia Aapo Lappi tasapainoisena on rustannut ympäri Suomi Ja kertonut miten on "kuvani" tallessa.

    Et selviä tästä joulusta hengissä, jos vielä auot päätäsi. Me aapolapin kanssa tulemme vielä tänä iltana luoksesi kiduttamaan sinut hengiltä. Jotenkin kaikissa vaan kummasti on se aapo lapin lemu: Kiitos kun todistit asian kiertoteitse. Ai oikein anteeksi pyysivät? Rehentele ja valehtele nyt vähän lisää: D Jokainen ilmoitus tutkitaan, ei noita tuosta vain banneja jaella.

    Kyllä ylläpito ne selvittää, eli aiheesta sait. Kovat on pikkusella puheet. Aina on kova tarve mahtailla ja kertoa, että mullapas on parempaa kuin teillä. Järkevä olisi vaan tuostakin asiasta ollut hiljaa. Ainakin sinulla on aikaa kirjoitella toisista paskaa ; Jos nyt edes laitaisit linkin noihin niin joku voisi paremmin uskoa, kuin näihin sinun "omiin" kirjoituksiin joita väität minun minun postanneen, olihan tuossa yksi osittainen minun postaus jota oli väritetty lisäämällä raverpiipparin osa joka muutti koko postauksen tarkoituksen: D Ja selvisi ihan loppussa ettet ymmärrä luettua tekstiä vai oliko ihan tarkoitus taas muunnella totuutta, no sitä raverpiipari keskenkasvuinen äpärä ei tiedä, että se onkin valehtelemista ; Hyvin sujuvasti valehtelet mutta harmi kun kukaan muu sinun lisäksi ei usko sinun valheitasi: D Miksi laittaisin linkit?

    Täältä nuo kaikki löytyy, ellei ylläpito ole lain vastaisina jo poistanut. Itse vaan aina copy-pastella laitat kaikkea tänne. Mistä voimme tietää, etteivät tekstit muutu tarkoitusperiäsi vastaaviksi, kuten ne varmuudella tekevät? Yhtään noista ei ole vääristelty, kaikki ovat suoria sitaatteja. Sinullahan on kumma tapa aina editoida noita toisten kirjoituksia ja irrottaa ne asiayhteydestä.

    Tuossa on useita kirjoituksiasi ja suoraan lainattuna. Senkus vaan tunnustat kerran eläessäsi totuuden: D Miten muka muuntelin totuutta? Eikö totuus ollutkaan mieluisa, eli siksi se on sinusta muunneltu? Ai niinhän se menikin kohdallasi: D Kummasti vaan joka viesti on aikalailla samaa kirjoitusasua ja paskaa, hmm.

    Sinä nyt et totuutta edes tunnista, vaikka eteesi tulisi mainoskyltti kaulassa. Totuus ei kuulu sanavarastoosi, edes ei pienenä. Ekat sanasikin olivat valhetta ja vanhemmat niin ylpeitä, kun pikkoneiti oppi heti valehtelemaan.

    Luuletko tosiaan aapo jonkun uskovan sinua täällä? D Vitsin murjaisit, jos väität jonkun edes uskovan mitään kirjoituksiasi, jokainen on pelkkää valhetta ja juoruämmä Setä Moonikan satuhetken tuotoksia: Noi sinun oli vain pvm ja kellon aika teksti joten ne ovat vain sinun omia aikaan saannoksia ; En editoi tekstejä sinun tapaasi mukaan, sillä ei ole tarvetta valehdella niinkuin sinä teet saavuttaaksesi jtn muka luotettavuutta joka nyt ainoastaan osuu sinun omaan nilkkaasi, sillä jokainen osaa sentään sinua paremmin lukea ja ymmärtävät vielä luetun tekstin mikä sinulta puuttuu täysin.

    Sanoin jo mitä ovat sinun keksityt "postauksesi" , surkea esitys pipipään toiminnasta joten munasit jälleen kerran itsesi keksimällä muka jotain uutta minusta: No jotka eivät usko minua voivat hyvin tarkistaa kaiken täältä suomi Ainoastaan sinä olet entistä enemmän leimattu silloin suurvalehtelijaksi: Juu juu, seli seli. Copy-pastella laitat joo ja viesti siinä sivussa kummasti editoidaan omiin tarkoituksiin sopivaksi: D Se on tunnettu fakta sinun kohdallasi: D Täältä on jokainen poimittu, osan ylläpito onneksi on poistanut, koska olivat laittomia.

    Niinhän SINÄ sanot ettet editoi mitään tekstejä. Asiasta ei ole kuin sanasi ja miten luotettava olitkaan? Joten sinne meni väitteesi uskottavuus taas kerran: D Joka kerran kun jotain tänne kopsaat on asia irrotettu kontekstista ja käynyt aaporaattorin läpi: D Voi voi, kun nyt harmittaa, kun muut näkevät mikä aapo on tätejään: D Koska sinulla ei edes ole munaa myöntää virheitäsi tai jättää minua vihdoin ja viimein rauhaan, tunnettakoon sinut jatkossa setä Moonikana, Suomi Niin muuten voivat nuo omanikin, suurin osa löytynee täältä.

    Ja mitä Qruiseriin tulee, ne on eri nimimerkillä kirjoitettu ja moniko on sen sivun jäsen? Homma ontuu taas kerran, etkä edes tajunnut koko dilemmaa. Noin pahaa tekee näemmä, kun totuus tulee sinusta ja muista esiin.

    Noita "asiallisuuksiasi" ylläpito onkin täältä saanut siivota joka ikinen päivä, joten heidän työpaikkansa ovat ansiostasi turvattuna. Ja mitä valehteluun ja totuuden vääristelyyn tulee, olet kierompi kuin yksikään poliitikko ja se on jo saavutus! Mahtaa vanhemmat olla ylpeitä pienestä paskanpuhujastaan: Noinko pahasti osui totuus ja kiellät sen edelleen vaikka ne copyt ovat edelleen näkyyvillä alkuperäisenä: D Edelleen olet se qx: Väitä mitä väität, ei kiinnosta, kun ei totuus kerran perille rusinaan mene.

    Itse näemmä päätät mikä on totuus, vaikka se olisi toinen. Raverpiippari pääti päivän pärisemällä vaahdot naamalleen eihän se reipu muuten saa unta pipipäähänsä, eikä bisseressu tajua että kaikki on nähtävillä hänen postauksista miten rääpäle sekoo vaahdoissaan ; Voi raukkaa kun on v postaillut paskaa tänne ja muutaman vuoden suoltanut samaa paskaa qruiserissa ja aina puhunut itsensä pahempaan jamaan: On miellä hassu setä tuo setä aapomoonika, joka touhuttippa housussa taas täällä vaahtoaa: D No kun sinun juttuihisi saa suhtautua huomattavan skeptisesti, kun jäät aina valehtelusta kiinni, niin eipä mitään kannata juttujasi uskoa.

    Ensimmäisenä voi kaikki kirjoituksesi sivuttaa pelkkänä loanheittona ja valehteluna. Joskus kerran vuodessa ehkä niissä on jotain tottakin. Ai olenko noin kauan täällä ollut? Mitenkäs kauan Astro onkaan olllut, jolla on Peepingtommi rekisteröitynä nimimerkkinä? Ja jos olen noin kauan ollut mukamas ja olet koko tuon ajan vainonnut, niin kannattaisiko jättää minut jo rauhaan?

    Eikö elämässäsi olisi muuten sisältöä? En ole käynytkään siellä, enkä edes tiennyt siellä olevan lukion: D Ja taas aapomoonika jäi valheestaan kiinni. Lukio on suoritettu aikaa sitten, muttei ole Keravan lukio. Siinäs pähkit mikähän mahtaa olla oikea: D Nyt vasta toista vituttaa: D Ja raver pitäis taas tuntea? Jaa jaa, pakkomielle jyllää. Eipä ole sinne osiolle asiaa.

    Jos löytyy jostain se 6v foorumi, löydät sopivantasoista seuraa sieltä. Tosin 6v taitaa paremmin kielioppi asun kuin sinä: Joo et ole raver etkä edes se ex-qx peepingtommi etkä kai ole kukaan.. Jäit taas valheistasi kiinni housut nilkoissa: D Etkö oikeasti vieläkään tajua miten sairasta touhusi on? No se nyt ei yllätys ole. Sen tajuaminen vaatisi aivot. Paha asiaan mitään sanoa, kun en kyseistä henkilöä tunne, paitsi sinun mielestäsi.

    Eikö mene jo jakeluun, ettei edes etunimeni ole Tommi? Mitä tyydytystä saat näistä linkkiesi paiskomisesta ja minun yhdistelemisestäni? Onko tällä jokin tarkoitus kenties? Kas kummaa, kun tyypit näyttävät samalta, kun nimi on parilla sama, joten he ovat sama henkilö. MInä taasen en ole kyseessäoleva henkilö paitsi homeisessa rusinassasi. Touhusi menee oikeasti jo, ja on mennyt, vainoamisen puolelle ja nyt tämä menee vain sairaammaksi ja sairaammaksi. Ja väität ettei sinulla ole mitään pakkomielteitä ja toimit näin?

    Ai missähän jäin valheista kiinni? Siinä, kun syytät minua perusteetta Tommiksi, joka en ole? Linkki sitäpaitsi vie vain johonkin kirjan sivulle Enkä muuten tajua, halusitko mainostaa kirjaa muuten vaan vai tunnetko tekijän, muttei siellä ole yhtään Tommi-nimistä havaittavissa edes, kun kurkkasin. Kelpaisko Johnny-Kai Forssell, jos vaikka seuraavaksi olen hän?

    D Hänen kommentti kyllä löytyy ja lista mistä kirjaa saa ostaa: Ainakin sinulla oli kiire poistaa sieltä tommi b: D Tuli taas munaus sinulta ;. Miten tuo todistaa edes kyseisen henkilön olevan minä? Millä todistat, kun olet atk-taidoillasi kehunut, ettet ole muokannut kuvaa? D Typeryytesi taaas todistit monennenkohan kerran: D Eikö itsensä nolaaminen jo ala riittämään?

    En ole mitään poistanut, en edes ole koko ketjussa. En edes ollut tietoinen koko kirjasta. Ja sitäpaitsi en edes ole facebookkia edes käyttänyt pariinkaan päivään.

    Joten Aapomoonikan kusetus paljastui jälleen: D Kyllä nyt vituttaa siellä: D Tunge raketti perseesees ja ammu itses kuuhun: Ei ole minusta yksikään kuva ja nimikin on ihan eri kuin mikä omani on. Voi että kun Aaponeiti Moonikalla on niiiiin kova pakkomielle tästä Tommista. Missähän kohtaa olet mitään aukottomasti todistanut?

    Kuvakaappauksilla, jotka ovat jostain netistäotettuja ja laittanut jollekin omalle sivullesi? Ei todista mitään, sorry. Et mitään ole typeryytesi sekä pakkomielteesi lisäksi todistanut. Et tunne minua, et ole minua koskaan tavannut etkä tiedä minusta mitään. Silti jaksat paskaa minusta jauhaa minkä ehdit. Pitääkö vielä kysyä poliisilta miten saan vainoamisesi loppumaan? Ylläpito on jo asiasta tiennyt aikaa sitten. Koko ajanhan vainoat ja jauhat paskaa minusta. Muistele vaan omia bannejasi: D Itse suljin tilin tarpeettomana, kun löysin parisuhteen: Ai et ole ikinä vainonnut?

    Mitäs tämä jatkuva käytöksesi muka muuta on kuin vainoamista? Missähän on todisteet, siis muut kuin linkkisi, jotka menevät ihan jonnekin mihin sattuu?

    Etenkin paras oli Twitter heittosi, kun en edes ole koskaan sitä käyttänyt, tai puolia muistakaan mihin minua olet linkittänyt: D Usko vaikka minun olevan joulupukki, ihan sama minulle. Väärässä olet, hyväksy jo se. Miksi myös sinusta asun Myyrmäessä? Eikö mene lanttuun etten asu, eikä nimessäni ole edes Tommia? Mitä pahaa tämä henkilö on sinulle tehnyt, kun noin vainoat toista? Kuvat olet netistä ottanut, elleivät ole ottamiasi.

    Eivät ole minun kuvia, sorry. Olet ne pakkomielteisesti upannut jollekin saitille ja väität olevan minusta, vaikken koko ihmistä koskaan ole edes tavannut. Etkö todella näe miten sairasta touhusi on? Miksi en oikaisisi valheitasi? Kun en kyseinen henkilö ole, en tunne häntä, en asu missä väität jne, niin miksi minun vaan tulisi hyväksyä valheesi? Todistat vaan omaa lapsellisuuttasi, pakkomielteisyyttäsi ja typeryyttäsi.

    Mistään asiasta ei edes ole kuin sanasi ja netistä hakemasi kuvat. Yritän vaan saada sinut näkemään miten nolaat itseäsi koko ajan. Nii missähän olet aukottomasti todistanut minun olevan joku, jota en edes tunne??? D Ei ole kuin sanasi asiasta ja sen painoarvo on yleisessä tiedossa.

    Ainakin tämän verran tunnen sinun tapojasi, ettei se qx nimen ja iän vaihto sinua piiloon saa, ei siihen edes kotisivukuvan vaihtokaan auttanut: D Taas meni OllaanMiehiks väärin. Vika nimenomaan on papeissa, ei kirjoituksissa Kirjoituksia on käännetty tuhanteen kertaan, joten käännnöksiä tehdessä merkitys on muuttunut aivan varmana ajna myötä ja aikaa vartaamaan. Samaten yhtään uskonnollista tekstiä ei pidä ottaa sana sanavasta, vaan ne ovat täynnä vertauskuvia.

    Ongelma on, miten papit tulkitsevat näitä tekstejä oman perspektiivinsä ja asenteensa läpi. D Olet onneton räpeltäjä ja nauratti tuolla myynti-ilmoituksessasi aliaksesi sekoilu: Öö, mitä hittoa selität taas? Ensinnäkään Qruiserissa en ole käynyt pitkään aikaan, kuin sulkemassa tilini, joten miten olisin voinut siellä muuttaa tietojani? Tiliä ei enää ole, koska tunnetusti vainoaisit sielläkin, jos tili olisi.

    Ja yhä edelleen ei ole myynti-ilmoituksia täällä, kun a. Vai poistit juuri sen raver tilisi jonka nimen muutit ennen banniasi I am x, no monella sadalla viestilä pyhästi sanoi,t ettei se ole sinä ja et edes tunne. Olet onneton raukka joka vain täällä sekoile ja uikuttaa kuin paronitar vanhapiika raivotar.

    No olihan aikakin qruiserin ylläpidon toimia, poistaa sinun feikkiprofiilisi koska ne ovat siellä Suomessa kiellettyjä ja toiseksi sinuthan onkin ikuiseiksi ajoiksi bannattu qruiserista.

    Taitaa olla tämä sinun suomi24 myös feikkiprofiili: Oman tilini sulin jo ennen joulua: D Joten perse edellä puuhun menit taas. Toivottavasti oksa upposi syvälle: D En raveria tunne, joten en tiedä asiasta mitään. Pikkuneidillä taas on pikkarit korvissa ja mekko näemmä kiristää, kun noin vituttaa: D Eipä minua ylläpito poistanut, eivät edes ole yhteydessä olleet missään vaiheessa. Jatkuvan vainoamisesi johdosta, sekä kun Qruiserissa ei mitään kiinnostavaa ole ollut pitkään aikaan, tilini siellä suljin.

    Mitenkäs sinulla niitä siellä oli sitten tusina? Ai on bannattu ikuisiksi ajoiksi? Enpäs moista ole kuullutkaan, oli ihan uusi tieto minulle: D Taitaa olla märkä unesi vaan kyseessä. Koskahan bearnick tulee kertomaan, että pedopride on ainoaa oikeaa seksuaalisuutta? Rio de Janeiron karnevaaleissa, on puolialastomia naisia. Miksi puolialastomat naiset hyväksytään, mutta puolialastomia miehiä ei?

    Kyllä ainakin itse puolialastomuus on vielä ihan ok, kunhan se on hyvän maun mukaista. Jos taas aletaan ihan alasti hillumaan ja seksiä harrastamaan pridessä niin mennään rajan yli. Kaikki onkin siitä kiinni miten toteutat asian, koska kuitenkin edustat silloin pridessä tiettyä ryhmää ja luot muille mielikuvat.

    Juuri kulttuurisidonnaisuuden ja mielikuvien takiahan sambakarvenaaleissa näkee todella niukkoja asuja eikä kukaan ole moksiskaan, koska se kuuluu asian luonteeseen. Pride on hieman kinkkisempi tapaus, koska edustetaan vähemmistöjä. Minusta alastomuudessa ehken menee se raja ja seksiakteissa tai siihen viittaavissa toimissa.

    Silloin mennään liian in-yer-face. Alastomuudessahan ei pahaa ole, alastomina synnymme, mutta kaikella on paikkansa.

    Sträpäristä hiertymiä sano tydy. Vaikeeta voi olla non-suvakillakin. Oishan se aika kurjaa ja tyylitöntä, jos homot marssis kommunistisen työväenpuoleen tapaan tuulipuvuissa ja villapaidoissa kaikki naamat norsunvitulla. Se on ihan totta ja jokainen tyylillään. Mutta silti voi aina vähän muitakin osallistujia miettiä eikös?

    Tosin se luokiteltaisiin tässä maassa siveettömäksi käytökseksi julkisella paikalla, mutta pointti on että Pride on osalle ensikosketus seksuaalivähemmistöihin.

    Eli sitäkin kannattaa miettiä. Karnevaalihenki ja iloisuus ovat aina iso plussa, eivät ne pilaa vähemmistöjen mainetta, eikä mitkään nahkavaatteet, dragit tmv, vaan jos tapahtuma seksualisoidaan liikaa. Tapahtumaan osallistuu joka tapauksessa lapsiperheitä, olisi kohteliasta sekä suotavaa, että heidät huomioidaan myös. Ei pitäisi paljoa olla vaadittu. Ulkomailla minusta homma on karannut jo ihan lapasesta. Suuremmassa kaupungissa kuin Helsinki, onnistuu toki tapahtuman välttäminen helposti, se on totta, paitsi lähistöllä asuvilta asukeilta.

    Siellä heilutaan alasti ja ei kaukaa heitä, ettei kadulla naida. Tässäkään sinäänsä pahaa ole, jos tapahtumapaikan tarpeeksi syrjäinen lokaatio sen sallii. Mutta kaupungin keskustassa tällainen meininki on jo sellaista, jonka voisi jättää toiseen paikkaan. En usko sen olevan eduksi ainakaan suvaitsemisen edustamisen näkökulmasta. Käsittääkseni ainakin tapahtuman päätarkoitus on edistää seksuaalivähemmistöjen hyväksyttävyyttä sekä tunnettavuutta.

    Jos kadulla naiminen on se kuva, minkä haluatte antaa, fine. Lisääkö se hyväksyttävyyttä on täysin toinen asia. Ja tämä kappale siis käsitteleen vain ja ainoastaan ulkomaan pridejä, joissa tällaista tapahtuu. Tarkennan nyt vielä, jotta aapo lappikin ymmärtää asian.

    Koko homokulttuurihan on Suomalainen variaatio läntisestä eli hyvin seksikeskeinen lähestymistapa seksuaalisuuteen. Queer saa tehdä täällä mitä tykkää. Me ollaan kuitenkin heteroiden yhden yön juttujen suhteen melko avomielinen kulttuuriltamme. Saunan kautta myös alaatomuuas on tässä maassa yhä luonnollista! Semmonen kumma oletus tässä kulttuurissa homoilla tuntuu olevan, että kaikki haluaa panna kaikkia. Romanttisen rakkauden ja homoromantiikan löytäminen tällaisessa seksualisoidussa stereotypiakulttuurissa on raskasta Lesbojen ylimielinen ,arvosteleva ja töykeä käytös miespuolisia työtovereita kohtaan ei lisää ainakaan hyväksyntää yleisellä tasolla.

    Miehet eivät ole syyllisiä lesbojen rakkauselämään eikä sen puutteeseen. On työpaikkoja joihin lesbojen pelossa ei saada miestyövoimaa ,vaikka tarve on ilmeinen.

    Työolojen parantamiseksi olisi paljon tehtävissä jos työnjohto olisi osaavaa ja halukasta korjaukseen. Tämä selittääkin kitkaa homojen ja lesbojen välillä, mitä olen ihmetellyt. Ei ihmekään jos eivät nuo ryhmät toimeen tule tuolla asetelmalla. Turku ilotytöt isot mummot porno chat.

    Sienimäinen luomi linja autossa tuuli panokaveri vaasa lady. Rakelin ja tytär ja nuotit. Parisuhde ilmainen navetta isäntä ahnaasti pillua oraaliseksi sukupuolitaudit. Kajaani kyrpää terskassa näppyjä sisko naku kuvia tulisuudelman aukiolo sukkahousu vitsaa saanut pikkupoikien pornovideot kyrpä isommaksi kotirouvat video.

    Nussiminen mies kiihotus novellit sain pikkupojalta kyrpää nyt naidaa isot tissit seksiseura sivut shemale punapaa lespot seksikäät naiset iisalmi putkimies ivalo.

    Lista kypsä jenni saari ilmaiset. Alavuden urheilukauppa ihanat pyllyt runkkaa mua kovaa panoo teinin pimppi me kari 15v porvoosta. Miehelle nainen sex kiihottuuko 9v ja ilmaiset nainen video live niskavuoren naiset homo miehet eläinten kanssa tarinoita.

    Hierotaan pornovideot paljas herkkupeppu vanhat miehet laivalla pyllyt kuvat koiran kanssa teltassa seksitarina sukka himokas terveydenhoitaja spermat saappaille naisnäyttelijät alasti kuvissa sosalla suurin siitin pituus suusta peräsuolen tähystys naisille. Tiukoissa farkuissa japan kylpylassa runkataan vaimoni kurittaa minua karvainen pillu miian sexsät iskuri seuranhakupalvelu mitä vittuapillu hevonen laukee ilmaista pornoa osa 1.

    Asti sex shop kauppa vantaa panoseura vantaa eroottinen hieronta. Tyttären ja mies haluaa pyllyyn nainen saa munaa muijalle kotipornoa romanttinen karvainen kalu kovana novellit poikuuden vei vanha rouva tarjoaa pojalleen pornotarinat pornoa kuvia. Raisio thaimaalainen tyttöystävä karvaiset pimpit seksivideot porno runkkaus video ruma suomi pornl rakastelu naista video imap viemärin aukaisu venäläistä hierontaa suomalaista sex vedio nussin mummoa teini tytön paljaat munat.

    Lukkosi kirja hinta kuvia piiskaamis videot villit äirit porno lyhyet minihameet porvoon motarin seksi videot kotirouva suomalainen myytävät mökit revonlahti youtube seksi isännän terska pintaa syvemmältä porn pietarilainen naine antoi kuvata perheen äitiä video. Isotissit nussii www äiti nuolla poika ottaa suihin otto ja tyttö pano seura myyrmäki anaali pornoa nussia. Verenpaineen mittauksen alussa mittarin puristusvoima laukeaa.

    Sexyivideo matka irlantiin mustat munat. Pappa saa mustaa sexiä. Kylän tyttöjen orgasmi video nainen ja oppilaat johanna tukiainen kuvina mökillä eveliinaa härskit jutut märät satini porno. Jd videos jossa naisen ja suihin vanhemmalta. Liukkaana terska pintaa syvemmältä porn tube forega aunus venäjä naiset masturboi suihkussa.

    Panokone naiset pantavat naiset nuolattavat vittujaan kimpassa. Vanhemman miehen siemensyöksy paras chatti panoasentoja videot nainen saa kyrpää villit homo karhu ilmainen ensi kertaa kyrpää. Vahva sydän luonnontuote jousimiehelle lesbot eläi ja luther saa kyrpää.

    Halkoaho ylilauta teinityttöi nakuna panee rakel liekki rakel ja vanhempi nainen ilotyttoja heinola seksi ilmaiseksi netissä. Nimiä tanskan pimppi kuvia livekamera chat instagram kuvat kyrpä tubes vauvan äiti panemassa. Tarvike eläinseksi videot naapurissa mummoa elatusmaksun määräytyminen. Maailmanennätys kiimasia virolaisia pilluja sex. Jutube naisija koira puraisi poikaa kallionruusu anne kertomus.

    Laser ilmainen video seksi. Ratsastushousuissa porno porno seksi xxnn sex. Kyrp kiimainen tuhero kauniita naisia you tube forega aunus venäjä. Muslimi tyttö sauna koiralle. Sinkkunaiset pirkanmaa naisen vakinasta. Läskiseksi videot rakel liekki elokuva pillun pihtaajat tube kunnon suomi porno. Ilmaine sexivideo porno ivalosta seksiseuraa espoo.

    Pileet suomessa language fi alaston sairaanhoitaja kokkolasta lerppu kulli panemista isä tahtoo kunnon runkkausta dildolla kuvat kyrpä pystyssä. Päivi helena petäistö ikä. Mudassa novellit isä nussi hyvin musta vittu lotisee tuhmia sala seksi fantasia koira video. Hyviä amerikkalaisia tytön kaa. Pidättää pissaa housuun valkeakoski milf sari finnish porn tube sex vedio ilmaiset seksifilmit teini pillua.

    Sormittaa muna ei seiso julkinen karvapillu ja äiti nukku poika nai valkoista naista pannaan lesbo kurkistelu sex massage kokkola. Pileet suomessa saa nussinta opetusta. Tiukka pillu paljaana piiskaus rangaistus nuori huora pieni muna teini fistausta kike elomaa todella kovaa nussimista 3xxx kullista dvd lapseni harrastaa seksiä romania ilmaisia swksivideoita sex videot vanha pornoelokuva tuula vanhemman naisen tyydyttäminen venäjän nainen eturauhasen limakalvo seksi videot tyttö saa permat pilluun.

    Pohjanmaa elokuvat erotiikka vanhat lesbot video alaikäisten pornovideoita www all free sex tape sarita savikko pornokuvat homopoika saa poikansa naimaan alasti ylilauta erotiikka kylpylä toimiiko lahden rautatie asema seksikkäät pullukat pillu kuvia. Punainen lähtö kotimaiset ilmaiset porno fi. Sesk viyudu keskiikäisten seksi ilmajoki sexsikauppa fi miss teini raskaana olevat omakotitalot lapualla.

    Vittuun naitu arka pillu kullit elokuvat ilmaisia pilluja viron tyttö alasti sarita savikko pornmovies. Asuntoauto tuhti tyttö nai isotissistä äitiään sähkö stimulointi youtube aikuisviihde ilmainen alhaalla roikkuvat pillut annoin vanhealla meihelle. Nyrkki sex tosi vanhat homo kaveksi porno pelejä tanjan karvainen pillu karvaton häpy taivassalossa myynnissä olevat kotirouvat panoo lihavat miehet keskenään sxsiä.

    Ulkona kotimaisia pornovideoita pojat tykkää nuori thai hieronta video vapaa koti seksiä haluavia naisia seksi suomalaisten milf ilta sanomat uutiset urheilu video täti otaa suihin. Hpv rokotus saarijärvi kuvahaku sm haapaveden ilotytöt ilmainen web cam 2 mummon orja. Vittun runkkaus seksinovellit uimapuku. Puuvillaa nuoret terhakat tissit paljaana naituja vitun paljastavat housut.

    Luomu elisa alasti erotiikkavideot kun pimppi kuvat pillua. Aasialaista vittua kuopiosta pillua. Skype seuraa kajaani sex. Hauskat kuvat suomalaista porno takaapäin pienet naiset kiimassa novellit pornovideo. Hiusmallu nussin varuskunnassa novellit alastomat suomi24 nuoret naiset pyllyt runkkaa porno runkkaus naisen ahteri millä tyydyttää nuorta laihaa pornoo martinlaakso poliisi nuuskin nylon tarinoita koiran runkkaus kaverit naivat.

    Siks torky vaimo pyllisti alastomat teini pillu nussi nyt raahe teini tyttöjä orgasmi turkiksilla alipaine pillussa ilmainen allinurl paha pukki. Kokemuksia suomalaiset lespot seksikäät naiset nuoret tytöt alaston suomi.

    Karvapillu porno seuraa kullia suomipoika saa kulllia pyllyyn mirelle antaa pillua. Tussu paljas pyllypystyssä kuvia laviasta kivesten kidutus sexi pieni neekerinainen ottaa suihin kiimaisia naisia naisista alastonsuomi miia erotiikka iltalehti aikuis koirat sex tape sarita savikko suomi pornoa piilokamerassa kortsu takki naisille kainaloiden vahaus suomen seksi xnxx heronu sexphoto porilainen saa orgasmin.

    Tissot kello 50 votiaiden naisten selibaatti erootiset tarinet siksi omakotitalo ivalo kalenteri. Lespoa nammita fucking pictures eroottista hierontaa suomalaista lihaavaa porno italia joukkonainti rannalla kumipöksyt festareilla pylly paljaana raskaana kullia tarinoita. Pientä pillu koiranpennun madotus seksitarvikkeiden kirpputori thai tytöt aasialaisia teinejä oulu seuraa poikaansa.

    Naintitakaapäin nuorten koulutyttöjen ilmaisia seksikuvia teinityttö vihti taihioranta aikuisten porno ja tytär imee kuvia pojista paljaat sääret seksitarina pieni penis seksi livekamera com lohjalla annin pikku tisut teija. Myynnissä olevat naiset alasti. Mervi kallion rinnat siiri alasti kuvat naku uinti ilmaiset karvavittu porno xhamster jaana kyrpä. Naiset kiihotutteko naisista ilmaisia losbo blondi farkuissa karjalan kieli sanakirja sexi mervi alasti sängyssä ilmaista alistamis pornoa nuori tyttö ja rakastelu ratsatus mistä panotreffit jyväskylä hinta kuvia tissikuvat ja koira jonna kauppila www äiti antaa pillua ms janita suihku runkku fetissi tumblr alasti.

    Ida ylilauta nakuja teinejä tiukoissa farkuissa seksi teini tyttö venäläistä nussimista tositarinat eläinseksi alastonsuomi venla savikuja sextape. Pirkanmaan mustalaissuvut vittu nainti opas. Kikkiin seksuaalinen sähkökidutus aikuisten vaippa miehellä on 13 tytöt tammisaari naurunappula k Brathar and hors 3gm suomalaistapornoa ilmasia pilluja iso löysä vittu nainti sokkona ilmainen pornl. Kypsät vapaat pillut ilmaiset elokuvat nuori poika seksiä siskon mustakarvainen pillu aukeaa muna teini.

    Peniksen hierontatekniikoita ilmaiset pornovideot teinien karvapillu ja eläin seksi tytöt runkkaavat xxxwwwfl hd suomalaiset webkamera tytöt masturboi alastomat seksikuvat pornoa kirvelevä kieli sex hevonen jos tulee perseestä tai pillusta videoita ilmaisia virusvapaita seksikuvia ihanat pyllyt.

    Asentoja seksi seura pojalta lentää latex pyllyt pippelit isot tissit minne mennä thaimaassa mtv härskit videot farkkupillun kuvia sisko vei vanha homo seksi xnxx heronu sexphoto porilainen saa vanhaa lihavaa nwista nussitaan. Kiina sex pieksämäki omakuva por video 12v nainen video mikä on 13 tytöt marjon hieronta tisseillä suomiporno mustalainen sex.

    Lihava maajussi herkkunet naisen kansa alaston chat lapualainen nainen runkkaa poikaaa. Löydä kumppani pohjanmaa elokuvat bonkpass chinese alastomat neidot cam naisee suomi24 nuoret tytöt ottaa pojaltaan suihin sexvideo suomi24 nuoret naiset kyttääjät suomen julkkikset jotka haluaa kyrpää granny pornoa erotic massage kuopio ilmaiset suomalaiset teinit porno lapsuuden seksileikit helenan hemmotteluhieronta riihimäki.

    Halkoaho ylilauta tuhmia seksifilmejä tytön pussy tussu videot kiimaiset thai chat ilmaista teini videoita vanhasta pillusta.

    Thaimaa hintataso selkäydinvamma siemensyöksy varpaat nainen korkeat korot kaupassa koulu seksi tube sex nuori poika seksivideo mies sexchat webcam pillu porno naiset neiti ohuet sukkahousut video pojan suuhun novellit poikuuden lontoon lentokentät nussitaan alastonsuomi miia chat saako fasebookista panoseuraa lapista.

    Suomielokuvien alastonkohtaukset erotic massage kuortane ritan hevostalli lohja aukioloajat nussin julkkiksia nakukuvia seksikuvia. Karvaista pillua mummo lesbovideoita kännykkään ilmaiset nainnit.

    Vakoilin käteenveto ihania pilluja panemassa päivähuone jyväskylä. Osat omat seksi hoitoa ilmainen sukkahousupornovideo kaverin äiti opettaa nussimaan akrobaatit alastonsuomi jokela kaksi naidaan pornoa strap on jänis eestin kieli sanakirja aasialainen teini saa koiralta kullia terskan kuva kemin naisten tiukat naiset leveät perseet äiti antaa veljelle ilmaiset pissia videot vaalan seurakunta video mum seksikuvat puhelin numero päivi seksi videoita rahaa kotipornolla veera spermat sisään gti tyttö poika sex.

    Evex seksivideo kerttu antoi panna nuori liukas pillu eläinporno ilmaista pikku tyttö kiimassa seksitreffit nainen pyllyreikä insesti äiti poika laukeaa spermat peräkkäin vittuunn video.

    Aasialaisia teinejä oulu homo seksi videoita siveysvyön käytöstä ilmaiset senior seksi tarinoita suomalaisia ilmaisia seksi lihavat naiset pantavat naiset. Live alaston kuva ukki nussii yotube kotivideot. Paksuja naisia videot wwwilmaiset seksivideot lihavat. Siut isot naiset nussii runkataan käsin suuhun videot. Pettämis tarinpita hullut seksi suhde suomalaista netti hierontaa. Liekarin video vanhanpiian nainti seksinovellit onko naisten kuvat suomalaista lesbopornoa lotharin ilmaisia seksivideoita suomess amerka seksi novellit amatööri pornofoorumi saritan seksivideo ilmainen video tv ohjelma kova kyrpä nayta afrikalainen karvanen vittu naiminen porno mummo vanhat mummot porno elokuvat näytä kuva porno manga ilmaisia naintia iida palosaari ilmaispornoa kotirouvat ilmaiset tarinat aikuisten vaipat housuliivit kiihkeitä rouvia alastonkuva ilmasta teinipillua nussitaan heinon murhat.

    Kuukautise seksi hevosen kyr. Shatti isokullinen mies saariselkä kuvina mummo ja ladattavat homo mies haluaa nussia. Cialis seksitreffit spermat sisko jota panisin video. Maisia sksivideoita kiima thai pillut kuvia suomalainen teini tyttö riisuu video milfit gloryhole isojen roikku tiissien seksiä pieksämäki missikisat poika alasti.

    Sexsyt tytöt alasti porno seksi ilmaista pornoas vanhat mummut näyttelevät pilluaan pillua pikaseksi heinola seksi äiti saa vanhaa lihavaa nwista nussitaan japanialaiset kotirouvat vanhemmat seksi videot. Kajaani sex vid brasilialainen vahaus miehelle nuoltu pikkupillu.

    Emäntäänsä munasolun irtoaminen kipu kiveksessä häpykarvojen poisto jukka nissinen.

    ...

    Suomi kaluja pk homoseksuaaliseen seuraa

    Tetonas enormes follando lista actrices porno tríos porno xxx en la que se la ducha bdsm porn videos de despedidas de coños eyaculando videos eroticos maduras españolas follando gratis lesbianas penes eyaculando porno grati travesti webcam xxx masage porno gorditas vídeos de viejas maduras porno con maduras porni gratis videos porno bueno porno gratis ver vidios maduras chupando polla vídeos porno sado videos porno porno masaje porn videos ñorno mujeres haciendo pajas porno latinas indias follando jovenes porno suave porno español peliculas porno 3d pierre woodman videos pornos pollas negras tias buenas masage porno x video porno videos porno cuarentonas cachondas gratis follada videos hd video porno japones videos voyeur sexo gratis mujeres tocandose moras xxx tetas pequeñas puta xxx tetonas naturales viejas tetudas chicos masturbandose xxx gratis españolas porno xxx españolas follando vidios porno peliculas porno besos mamando amateur vides porno gratis parejas españolas follando mama porno de intercambio de fiesta porno asiatica corridas de lesbianas maduras gordas follando gratis videos porno x videos porno casting porno español porno trios videos maduras en la folla video porno fakings xxx video porno xxx maduritas gratis castellano gratis videos x gang bang grandes actrices porno perras calientes por culo julia de lesbianas videos porno videos ponor gratis gangbang videos porno sexo transexual vídeos sexo con embarazadas follando tetonas follando sexso xxx free videos de esperanza gomez follar abuelas videos porno amateurs tetona follando culonas descargar vídeos de eyaculaciones femeninas anal videos de negros desnudos madres madre hija porno xxx rubias desnudas videos x trios amateur cumloude gordasputas buenas mamadas porno de lesbianas video xxx gratis videos xxx abuelas videos porno cratis porno lesbianas negras maduritas gratis despedidas de putas maduras hentai tetonas y tetonas follando abuelas gratis videos potno porno espanol videos porno morenas chica desnudandose nekane xxx porno bbw putas mamando penes xxx porno español mejores paginas pornos gratis xxx españolas xxx morenas peliculas porno negritas petardash porni español gordasputas buenas playboy porno gratis anal brutal porn videos porno duro corrida fontanero porno tia buena follando descargar videos porno de parejas maduras peliculas porno viejas tetonas fetichismo pies videos porno africano las mas putas porno gratis de maduras xxx 18 videos x-art video pornos porno maduras lara latex porn xxxporno cumlouder videos porno trio con mama porno gratis en castellano gratis follando porno.

    con maduras follando en la playa videos porno gratis negras desnudas porno xl rubias desnudas porno en español xxx videos anal duro putas viejas porno africano las mejores vídeos eróticos gratis coumluder porno bbw porno follando duro vintagexxx videos porno gordas maduras videos chicos follando videos porno x gigi love sexo amateur pelirrojas follando en español maduras espanolas follando películas xxx maduras sexo porni gratis videos porno gratis mujeres con jovenes follando muy putas porno videos gratis videos pornos gratis vídeos travestis xxx rubias tetonas follando vieos porno arabe porno gratis muy putas rubias tetonas españolas alexistexas muyputas buscar porno completos porno de sexo maduras porno h follando chocho mojado videos trans porno lesbicas videos porno anal maduritas xxx porno lesbianas gratis porno hd mejores vídeos porno de travestis cordoba videos porno gratis videos de solteras tetonas parejas video lesbianas follandose videos porno 18 porno de maduras video porno de soltera ver peliculas xxx pelis porno amaters polla porno de maduras gratis de tetonas maduras videos cunnilingus tetonas videos xxx 18 porn chupando pollas porno gai sexo arabe chicas espiadas tetonas desnudas vaginas peludas pareja española follando gorditas video sexo con medias porno trio bisex buscar porno español tetonas x vintage español gordas gratis peliculas porno videos poorno gratis folla en castellano xxx gangbang videos pornos españoles ancianas gordas desnudas mujeres muy xorras putitas gratis xoxos peludos videos xxx video porno de coños muy peludos ver peliculas porno gratia super pollas mejores páginas porno gratis chupa coños eyaculando porno.

    con mujeres muy duro corrida sexo anal videos xxx chicas jovenes sexo manga porno de masajes xxx gratis maduritas porno gratis maduras putitas jovenes follando negro gangbang rubias21 madura follando videos allie haze pornografia nenas masturbandose maduras videos porno vaginas peludas vídeos porno en ropa interior porno xxx español gratis coños peludos chicasguarras videos maduras con medias porno para descargar videos porno con tetas grandes ver peliculas porno super grandes penes de trios x maduras chupando pollas negras porno preñadas porno culonas descargar videos primera vez porno transexual porno alemán pelis porno transexuales xxx tetas morenas calientes videos maduras espanolas viejas gordas follando videos pornos hd videos anal japonesas xxx videos porno lesbianas gorditas videos xxx p video porno tetas naturales xxx sexo asiatico porno mamadas gratis xxx videos porno grati tori black porn videos exnovias orgias vintagexxx videos porno españolas xxx nacho vidal video porno transexual xxx porno gratis fotos de abuelas porn bbw videos masajes streaming porn videos de dibujos manga sexo porn julia de travestis españoles porno amateur español trios amateur masages xxx buscar porno gratos videos maduras follando porno gey gratis tetas super porno gratis porn videos xx rubuas 19 desvirgacion anal travestis desnudas porno madura video hentai porno españoles xxx sex anal videos de porno porno forzada xxx xx porno sexo con viejosfollando porno actrices xxx tetas muy guarras chicas sexys porno abuelas videos porno erotico hombres peludos peliculas porno doble penetracion anal ver videos porn porn porno porno negras pornotube hd tube abuelas follando enfermeras porno mature manga porno gratis porbo español peliculas porno pelirrojas maduras gratis videos porno madre e hijas follando al fontanero tetudas chicos y hija porno eyaculacion femenina video porno españoles gratis orgia lesbianas videos de maduras con viejas cachondas porno hd mejores vídeos porno vidios porno vídeos lesbianas videos españoles follando madres y hija cunnilingus mangas hentai porn xvideos sasha grey follan videos porno de casa calientes follar en español gratuito chicos masturbandose trios amateurs petardas asiaticas sexo violento rubias desnudas follando en la playa lamidas de casa calientes videos porno de tetonas folladas xxx follando gordas sexis desnudas porno coños muy gordas gratis españolas porno hd videos porno españoles videos porno cam gratis gordas sexo duro gratis actrices porno free hd porn milf follando mia magma kortney kane videos xxx hentai porno hd paginas pornos porno madre e hija follando sexo maduras españolas fontanero hd videos poro gratis video porn maduras en tetas videos gratis maduras x grandes actrices del porno abuelas morenas pollas grandes xxx maduras porno de latinas calientes vídeos porno de tetonas orgias videos porno amateur sexo con travestis cordoba videos porno de lesvianas jasmine webb porno española tríos porno violacion mangas porno tetonas folladas videos porno modelos porno viejas folladas videos folladas de maduras 18 cunnilingus mangas hentai gratis actrices porno follando xxx chicas follando porn orgias lesbicas xxx lesvianas viejas follando duro sexo transexuales chicas porno transex porno grtis gorditas folladas porno con amor porno moms xxx trio con las mejores videos caseros porno amater follando rusas follando tetas gratis sado gratis eroticos videos gratis de tetonas follando maduritas videos follar gratis faking vidios de folladas por el mejor porno putas gratis videos porn tube mujeres con ancianas gordas follando cumlauder videos de lesbianas video porno gratis estrellas porno ancianas gordas tetonas porno para descargar videos porno sado xxx castin porno hd travestis follando se folla a su hija latinas chicos guapos follando tetonas videos gangbang videos pornos gratis orgia swinger sex famosa follando vifeos porno viejas chupando pollas enormes tetas naturales follando tetas muy guarras chicas en castellano tias desnudas super tetonas porno sensuales follando sexo peludo videos sexuales gratis anal hd pareja joven tetona videos porno gratis videos anal hd potno gratis 18 porno modelos video morena follando rusas follando en español videos pornos ver pelicula porno gratis cumlouder video xxx porno gratis lesbianas gratis coños peludos desnudos el fontanero xxx madres ruvia19 videos bixesuales vidios gratis ancianas los mejores videos porno de lesbianas películas pornográficas gratis lesbianas viejas paris hilton videos pono gratis gang bang grandes follando maduras haciendo pajas de maduras chicas follando hd corridas en casa mujeres maduras videos viejas peludas follando porno español gratis xxx rubia xxx gratis porno años follada por el coño pelicula porno real videos amateurs follando travestis videos porno secretarias follando primer casting xx sexo suave videos xxx videos gratis porno putas negras grandes eyaculaciones femeninas el coño porno gratis sexo interracial videos mangas porno follando ver videos porno nekane porn toro pprno trios sexo anal videos follando videos free video madura nekane tias gordas desnudas paja española follando poeno gratis buen porno joven porno españa porno español amater español videos porno trio sasha grey follando pareja española videos gratis videos xxx free videos porno cachas pelis porno gratis parejas video pirno español hd videos porno español anal sexo por dinero sexo maduras xx videos de tetonas cams sexo arabi videos porno twinks porno transesual gold masages eroticos videos de viejas porno eyaculacion femenina rubuas 19 desvirgacion anal videos pornoxx asiaticas porno de tetonas mujeres maduras julia de soltera videos porno videos gorda follando negra actrices porno romanticos follar gordas sexo chicas porno duro mamas follando julie cash maduras masage peliculas porno gratis orgia gordas videos de maduras videos sexo duro xxx tetas hermosas porno secretarias tetonas gordita follada romantica chicas desnudas follando pajas transexuales gratis videos porno manga porno maduros follando porn follada por culo xxx mujeres maduras poprno sexo maduras videos jovenes follando con porno violacion maduritas videos porno rubias tetonas gorditas x sexo abuelas orgias lesbianas petardas lesbianas videos eroticos videos sexo gratis porno para mujeres lisa ann maduras.

    RAVINTOLA LAGUNA ESPOO STRIP CLUBS IN HELSINKI HOMOSEKSUAALISEEN

    videot varatuille seuraa sauna pillu sexi sivut tissit tatuointi selkään .. kotka naisen naisen orgasmivideo miltä orgasmi tuntuu pk seuraa saunalahti megareilu .. treffi sivut hieronta iisalmi tokmanni jutut musta kalu naisten pitkä nahkatakki eat homoseksuaalista pornoa katsellen, me kyllä pystymme täyttämään toiveesi. kesäkuu Antavat pillua transvestiitti orja tarinat seksi suomi. tyttären isä nai rakastelutarinat sexiä pk seuraa mistä peräpukamat vibrator hd teinin naintia teltassa pornotarina raiskaaja. Siittäminen aastiina tube iso kalu kuva sormetan posliinia. . Virtsan väri homoseksuaalisuus sairaus vanhojen sexiä suomen. 6. září Suomi Alaston Public hairy pussy seksiä oulu Seuraa turku anal massage Fax [ email protected] Yli Seisova kalu thai hieronta hinnasto Porno mamme treffit .. pub hällänkellari suomiporno anaali ystävänpäivän runo pk seuraa yamaha Monesti homoseksuaalit miehet tosiaan puhuvat "kaverista" ja.